torstai 17. marraskuuta 2011

Mainiot öljyt hiustenhoidossa

Erilaiset luonnonöljyt ja -voit ovat erinomaisia tehohoitajia ja hoitiksien boostajia. Varsinkin erityisen kuivat hiukset hyötyvät niistä, mutta kyllä öljyistä on apua myös muille hiuslaaduille sekä hiusten hyvän kunnon ylläpitämiseen. Öljyt ovat helppoja käyttää hoitiksien seassa tai ihan hiuksiin jätettävinä hoitiksina, ainoastaan kovia voita täytyy sulattaa vesihauteessa tai mikrossa. Juoksevien öljyjen käyttö aamu- tai iltasuihkun yhteydessä ei vaadi välttämättä edes erillistä sekoituskippoa, kun öljyn voi sekoittaa hoitikseen kämmenelläkin.

Hiushulluuteni aikana olen kokeillut todella paljon erilaisia luonnonöljyjä ja -voita hiusten- sekä ihonhoidossa, joten kokemuksia erilaisista öljyistä on kertynyt runsaasti. Tässä kokemuksiani erilaisista öljyistä tykkäämisjärjestyksessä.

Luumunsiemenöljy: ehdoton suosikkini, on kevyttä, tuoksu on aivan mahtava, sekoittuu hyvin hoitikseen ja sekoituksiin. Voi käyttää myös jätettävänä, jolloin antaa kiiltoa ilman lähmäisyyttä.

Camelliaöljy: todella ohutta, ihan hajutonta teepensaan siemenistä tehtyä öljyä. Toimii hyvin jätettävänä, eikä lähmää hiuksia keveytensä ansiosta. On sellaista kuivan rasvaista öljy, imeytyy todella nopeasti. Parhain camelliaöljylaatu on Camellia Japonica -öljy, jota saa näköjään iHerbistäkin: Aubrey Organics White Camellia Oil Soothing Emollient, 11 ml.

Jojobaöljy: todella hyvä kiillon antaja, joka käy jätettäväksi kuiviin tai kosteisiin hiuksiin levitettynä. Sekoittuu myös hoitiksiin hyvin.

Käsittelemätön kaakaovoi: todella tummanruskeaa ja suklaisen tuoksuista. Sulaa nopeammin kuin puhdistettu kaakaovoi, sekoittuu hoitikseen hyvin, soveltuu hyvin myös jätettäväksi.

Karitevoi: todella hyvää karheille latvoille jätettävänä, kun levittää muutaman nokareen kuiviin latvoihin. Koostumus on vahamaista ja pehmeää, mutta sulaa helposti mikrossa ja sekoittuu hyvin hoitiksiin. Oma karitevoini ei tuoksu miltään, sillä se on Tuoksukaupan vanhaa versiota, eli ilmeisesti puhdistettua.

Kaakaovoi: hyvä tehokosteuttaja tämäkin. Käy jätettäväksi ja sekoittuu myös hoitiksiin. Tämän kanssa pitää olla varovaisempi kuin karitevoin levittäessä kuiviin hiuksiin, sillä voita saattaa tulla hiuksiin liikaa ja se näkyy heti sellaisena vahamaisena lähmäisyytenä. Koska kaakaovoita pitää sulattaa käyttöä varten mikrossa, käyttö on minulla jäänyt nykyään vähäiseksi. Kiva heikko kaakaon tuoksu.

Avokadoöljy: koostumus on melko ohut, tuoksu yrttimäinen. Todella hyvä kosteuttaja hoitikseen sekoitettuna. Öljyä voi sekoittaa hoitikseen paljon, sillä se ei lähmää helposti.

Ruusunsiemenöljy: koostumus on aika rasvainen, joten hoitikseen sekoittaessa tarvitsee vain muutaman tipan. Lähmää jätettävänä. Teemäinen tuoksu.

Kookosöljy: antaa hyvin kiiltoa ja sekoittuu hyvin hoitiksiin. Toimii myös jätettävänä hyvin. Lähmää melko helposti, joten pienikin määrä riittää.

Vadelmansiemenöljy: hyvin samanlaista kuin ruusunsiemenöljy, tuoksuu vain hiukkasen vadelmateelle. Aika ohutta, mutta siltikin lähmää helposti.

Mansikansiemenöljy: aika ohutta öljyä, joka imeytyy melko hyvin myös hiuksiin. Siinä on jännä yrttimäinen/marjainen tuoksu, joka jää vähän leijailemaan pään ympärille.

Hampunsiemenöljy: todella voimakas vastaleikatun ruohon tuoksu, joka jäi hiuksiin, mutta ei kuitenkaan leijaillut pään ympärillä. Öljy on todella ohutta ja sitä sai laittaa hoitikseen paljonkin, eikä se siltikään lähmännyt. Rekkumainen tuntu, eli hiukset jäivät tämän jälkeen hieman karheiksi ja pörröisiksi. Huono säilyvyys, eli ei pysy kauan aikaa hyvänä edes jääkaapissa, joten säilytin öljyä pakastimessa.

Manteliöljy: liian paksua ja lähmäävää hiustenhoitoon. Edullinen perusöljy holvaukseen, mutta ei ole mikään erityisihmeöljy.

Murumuruvoi: kovaa kuin kaakaovoi, ei lähmää jätettävänä suurestikaan annosteltuna. Ei ihan niin vahamaista kuin karitevoi, jotenkin sulautuu paremmin hiuksiin. Ei anna paljon kiiltoa, mutta pehmittää hyvin latvat. Tuoksu meni jotenkin huonoksi purkissa, olisiko mennyt nopeasti vanhaksi tai jotain, joten kylmäsäilytys olisi ollut paikallaan.

Kukuipähkinäöljy: oli mielestäni todella mitäänsanomatonta, ei tehnyt oikein mitään. Öljy on melko ohutta, tuoksu on vesimäisen neutraali.

Meloninsiemenöljy: vesimäinen tuoksu, ohut koostumus. Ei tehnyt hiuksille kummempaa.

Papaijansiemenöljy: samanlaista mielestäni kuin meloninsiemenöljy.

Tamanuöljy: ällöttävän voimakas tuoksu ja paksu koostumus. Imeytyi kyllä todella hyvin kuiviin hiuksiin, ja sekoittui myös hyvin hoitikseen. Ei mielestäni ollut kuitenkaan loppujen lopuksi kummoinen hiusöljy, eli ei antanut paljon kiiltoa.

Kylmäpuristettu rypsiöljy: järjettömän lähmäävää ja paksua, käytän vain terästämään CWC-pesun ensimmäistä hoitista tarvittaessa. Tuoksu menettelee, koska on sellainen pähkinämäinen.

Kokemuksia uusista tuotteista

Back to Nature Fudge Mint Cookies, 180 g
- minttusuklaakeksejä, joissa tumma rapea keksi on päällystetty piparmintulla maustetulla tummalla suklaalla
- piparminttu raikastaa muuten niin kitkerää tummaa suklaata ihanasti
- todella hyviä keksejä pieneen herkutteluun

Tazo Teas White Tea Berryblossom White, 20 teepussia
- valkoista teetä, jossa mustikan ja karpalon makuvivahteita
- todella miedonmakuinen ja jotenkin ihanan hienostunut tee
- valkoinen tee ei ole oikeasti valkoista, vaan vihreän teepensaan ensimmäisiä lehtiä, jotka kerätään ja ilmakuivataan

Mill Creek Henna Conditioner, 470 ml
- runsaasti hennaa ja keratiinia sisältävä hoitis
- henna antaa hiuksille kiiltoa ja keratiini korjaa hiusten vaurioita
- silottaa hiusta todella hyvin, eli sopii pikahoitikseksikin
- mielestäni hoitiksessa on kukkaisen pyykinhuuhteluaineen tuoksu ja se jää hiuksiin pitkäksikin aikaa
- koostumus on sopivan paksua, ei liian lirua tai liian jänkkiä

perjantai 11. marraskuuta 2011

Sitrusta päivää piristämään

Olen pitkään etsinyt raikasta, voimakasta ja todella sitruksista hajuvettä kuntosalikäyttöön ja piristämään surkeita olotiloja, mutta en todellakaan osannut etsiä sitrushajuvettä iHerbistä. Onneksi törmäsin Fragranticassa keskusteluun hyvistä sitrustuoksuista ja siinä vinkattiin EccoBellalla olevan hyvä perussitrustuoksu. Muistin EccoBellan tuotteita myytävän iHerbissä, joten tein haun ja kuinka ollakaan, hajuvettä oli iHerbissä saatavilla ihan edulliseen hintaankin vielä. Oi onnen päivää =) . Latasin ostoskoriin myös muita sitrustuotteita kokeiluun.



Ecco Bella Lemon Verbena Spray, 30 ml
- todella raikas ja voimakas sitrustuoksu, jossa inanen kukkaisuutta mukana
- tuoksun kestävyys on melko hyvä
- oikein mainio perussitrustuoksu, jos ei ole tarvetta hienostuneelle sitrustuoksulle
- hyvä hinta-laatusuhde

Ecco Bella Herbal Body Lotion Lemon Verbena, 200 ml
- sitruksinen vartalovoide kätevässä pumppupullossa
- melko kevyt koostumus, mutta kosteuttaa silti hyvin
- voimakas sitruksen tuoksu, joka kestää melko pitkään iholla
- levittyy ja imeytyy hyvin

Weleda Citrus Creamy Body Wash
- sitruksinen pesuneste tai melkein jopa pesuvoide
- tuoksu on raikas ja sopii hyvin aamupesuihin, jolloin tarvitsee vähän lisäenergiaa
- ei vaahtoa paljon, mutta pesee silti melko hyvin

Weleda Citrus Deodorant, 30 ml
- alkoholiin ja eteeriseen öljyihin perustuva deodorantti, jossa sitruksen tuoksu
- kunnon rasitustestiä en ole tällä vielä tehnyt, mutta kotioloissa tuntui pitävän kainalot ihmeellisen kuivina
- koostumus on aivan vetinen, joten levitysvaiheessa kannattaa olla varovainen, ettei sotke paikkoja ja vaatteita dödöllä

Lisää käyttökokemuksia

Naturally Vitamins Medizym Pain Relieving Cream, 55 g
- kylmägeeliä muistuttava kylmävoide, joka toimii pieniin kiputiloihin hyvin
- imeytyy nopeasti, eikä jätä ihoa rasvaiseksi
- kylmän vaikutusta antavaa mentholia saisi olla enemmänkin, mutta käytän mieluummin tätä voidetta vähän enemmän kuin kemikaalipahiksia sisältäviä tavallisia kylmägeelejä

Hurraw! Balm Tinted Lip Balm Black Cherry
- pigmenttiä sisältävä, täysin vegaaninen huulirasva
- todella kiiltävä koostumus huulilla ja antaa mukavasti vähän väriä huulille
- huulirasvassa ei ole mitään ällöä makeaa makua, mutta kiva kirsikantuoksu on
- rasva on aika kevyt, eikä kestä huulilla kauaa varmaankin mehiläisvahan puuttumisen takia, mutta kosteuttaa silti mukavasti
- merkiltä löytyy paljon erilaisia tuoksuvaihtoehtoja

Greensations Youthful Trends Caffeinated Makeup Primer, 60 ml
- suihkemainen kofeiinia sisältävä meikinalustustuote, joka kiinnittää meikin ja pitää meikin paremman näköisenä pidempään
- omalle rasvaiselle iholle kaksi suihkausta on hyvä määrä suihkautettuna ensin kämmenelle ja käsien avulla levitettynä kasvoille, sillä useampi suihkaus tekee ihosta todella nahkean ja ikävän tuntuisen
- itse en laita kosteusvoidetta alle, koska pelkkä primer riittää kosteuttamaan ihoa hyvin
- kun laittaa tämän primerin päälle vielä riisipuuteria, niin rasvainenkin iho pysyy kauemmin rasvoittumatta
- kuivaihoisille varmasti vielä parempi tuote kuin rasvaiselle iholle, sillä suihkeessa on kosteuttavaa glyseriiniä

Lisää tuotteita iHerbistä

Lamas Botanicals Volumize Me Styling Mousse, 200 ml
- ponnekaasuton, alkoholiton ja silikoniton muotovaahto
- koostumus on mukavan jämäkkää ja vaahto levittyy hiuksiin vaivattomasti
- antaa pitoa hyvin, mutta mielestäni tekee hiuksista liian koppuraiset
- tuoksu on raikas, ehkä hiukan kukkainen, eikä se jää leijailemaan pään ympärille voimakkaana

Giovanni Natural Mousse Air-Turbo Charged Hair Styling Foam, 205 ml
- ponnekaasuton, alkoholiton ja silikoniton muotovaahto
- koostumus on melko vesimäistä ja vaahtoa on vähän hankala saada tasaisesti hiuksiin
- antaa pitoa, mutta voisi olla vieläkin muotoilevampi
- tekee hiuksista pehmeät, sileät ja kiiltävät
- vaahto on mielestäni todella ihanan, tuorekurkkumaisen ja vesimäisen hajuveden tuoksuinen, mutta tuoksu ei ole voimakas, eikä se jää leijailemaan

Now Foods Glucomannan 100% Pure Powder, 225 g
- glukomannaani on konjac-jauheesta saatavaa vesiliukoista kuitua, joka paksuuntuu nesteen kanssa
- tämä kuitu on oivallinen apu painonhallinnassa, sillä se täyttää vatsaa ja tekee olon kylläiseksi
- voi käyttää ennen ruokailua tai nälkää vievänä välipalana
- kuitu pitää myös suolentoiminnan kunnossa

Now Foods Glucomannan 575 mg, 180 kapselia
- glukomannaania kapselimuodossa
- kapselit ovat käteviä mukaan otettavaksi reissun päälle silloin, kun jauhetta on hankala käsitellä

Uusia tuotteita iHerbistä

Now Foods GABA 750 mg, 100 kapselia
- aminohappo, joka rauhoittaa ja helpottaa jännitystä
- joillekin tästä on apua nukahtamis- ja univaikeuksiin, mutta itselläni tämä tuote ei sopinut ennen nukkumaanmenoa otettavaksi, sillä se aiheutti vain levottomuutta
- päivällä otettuna se rauhoittaa selvästi, mutta saattaa tehdä vähän uneliaaksi ja ikään kuin humalaisen oloiseksi
- ei kannata ottaa muiden proteiinia sisältävien tuotteiden tai ruokien yhteydessä

Promax Nutrition LS Lower Sugar Energy Bar Chocolate Fudge, 12 patukkaa
- mukavasti kuitua ja proteiinia sisältävä patukka herkutteluhetkiin
- ei ole mielestäni kunnon energia- tai proteiinipatukka, mutta on silti parempi vaihtoehto oikealla suklaapatukalle, sillä maku on todella herkullinen ja koostumus mukavan pehmeä, mutta silti siinä on hampaille pureskelemista

Healthy Times Baby's Herbal Garden Baby Lotion Sweet Violet, 235 ml
- kätevässä pumppupullossa oleva kosteusvoide, joka tuoksuu tuoksuorvokilta
- tuoksu ei ole onneksi kovin voimakas, mutta tuoksuu kyllä pitkänkin aikaa iholla
- levittyy ja imeytyy todella hyvin, eikä jätä ihoa rasvaisen tuntuiseksi
- tekee ihon ihanan pehmeäksi ja sileäksi
- hankin voiteen käsivoiteeksi, jossa se toimiikin todella mainiosti

Kauneudeksi

Now Foods L-OptiZinc 30 mg, 100 kapselia
- hyvin imeytyvää sinkkiä ihon ja vastustuskyvyn hyvinvointiin

EcoTools Bamboo Cosmetic Applicators, 20 kappaletta
- todella edullisia, lyhytvartisia vaahtomuovisiveltimiä silmämeikin tekoon
- pakkauksessa on kolmea eri kokoa, joten sopivan siveltimen löytäminen tiettyyn tarkoitukseen on helppoa

Nubian Heritage African Black Soap Body Wash, 385 ml
- afrikkalaista mustaa saippuaa sisältävä todellakin musta pesuneste
- rauhoittaa erityisen hyvin finnisen ja ärtyneen ihon
- vaahtoutuu hyvin, pesee todella hellävaraisesti ja jättää ihon kosteutetun tuntoiseksi
- tuoksu tuo minulle vahvasti mieleen Playdoh-muovailuvahan =)

Metabolic Maintenance Naturally Clear Cleansing Foam, 235 ml
- sisällöltään todella yksinkertainen vaahtomainen kasvojenpuhdistusaine
- pesee kasvot hellävaraisesti, mutta silti tehokkaasti, eikä kuivata ihoa ollenkaan
- vaahto on sitruunantuoksuista, mutta tuoksu ei ole kovin voimakas

Reviva Labs Eye Gelee Concentrate
- hajustamaton silmänympärysgeeli, joka laskee turvotusta ja tasoittaa ryppyjä
- todella hyvä hinta-laatusuhde, sillä puteli on iso ja edullinen
- imeytyy nopeasti ja hyvin, eikä jätä ihoa nahkeaksi
- itse otan yhden pumppauksen sormenpäille, taputtelen tarpeellisen määrän silmänalusille ja levitän lopun geelistä kaulalle

Laadukasta kalaöljyä

Kalaöljy on hyväksi nivelille, iholle, aivoille, sydämelle, näölle, se alentaa huonoa kolesterolia, se taistelee ikääntymistä sekä tulehdustiloja ja -sairauksia vastaan. Itse huomaan kalaöljyn helpottavan kuukautis- ja ovulaatiokipuja huomattavasti. Jos ei muuta lisäravinnetta syö, niin kannattaa syödä ainakin kalaöljyä, jos ei syö säännöllisesti rasvaista kalaa. Kalaöljystä on kuitenkin niin paljon tutkimuksilla todistettua hyötyä, että sitä ainakin kannattaa napata purkista. Kalaöljyissä on kuitenkin paljon eroja ja laadukas tuote ei välttämättä ole se kaikkien halvin, vaikka hinnakas tuote saattaakin olla pitoisuudeltaan parempi ja siksi käytössä edullisempi. Eikä kalaöljyn hyviä vaikutuksia kannata vesittää sillä, että syö ympäristömyrkkyjä sisältävää kalaöljy, joten kalaöljyä ostaessa kannattaa hiukan tutkia putelin sisältöä.

Hyvä ja laadukas kalaöljy sisältää runsaasti omega-3-rasvahappoja, erityisesti eikosapentaeenihappoa (eicosapentaenoic acid, EPA) ja dokosaheksaeenihappoa (docosahexaenoic acid, DHA). Omega-3-rasvahappoja pitäisi saada päivässä ainakin 1000 mg hyvien vaikutuksien aikaansaamiseksi, ja mitä enemmän tuossa määrässä on DHA:a ja EPA:a, sitä parempi. Ja mitä puhdistetumpi (ultra-refined, molecularly distilled) kalaöljy on kyseessä, sitä vähemmän siinä on ympäristömyrkkyjä ja sitä laadukkaammasta tavarasta on kyse.



Wellements PharmaNutrients -kalaöljyt ovat laadukkaita ja kahdesta kalaöljykapselista saa jopa 2000 mg omega-3-rasvahappoja. Cardio- ja Life-versiot ovat identtisiä sisällöltään ja hintakin niissä on sama, joten kumpi vain noista valmisteista takaa oikein hyvin kalaöljyn päivittäistarpeen. Kapseleissa on EPA:a runsaasti, samoin kuin DHA:a. Kapselit ovat kyllä  melko isokokoisia, mutta onneksi ne menevät alas sutjakkaasti liukkaan pinnan ansiosta. Niihin on myös lisätty piparminttuöljyä, joten inhottavia kalanmakuisia röyhtäyksiä ei tarvitse pelätä. Kalaöljykapselit kannattaa ottaa aterian tai välipalan kanssa parhaan mahdollisen imeytyvyyden takia.